Blogi on yksinkertainen sivusto, joka toimii alkuperäisessä merkityksessään virtuaalipäiväkirjana. Nykyään blogeja käytetään paljon myös yksinkertaisten verkkosivujen tekemiseen. Blogien aiheet vaihtelevat kokkauksesta opetukseen ja ajankohtaisten uutisten käsittelyyn.
Tekstin lisäksi blogissa voi julkaista kuvia, videoita ja ääntä, ja blogipäivityksiä on usein myös mahdollista kommentoida. Myös Mediakasvatusseuralla on oma Mediapuuhaa perheille -blogi.
Blogi on osa sosiaalista mediaa, joka voidaan määritellä kaikkiin yhteiskunnallisiin toimintoihin vaikuttavaksi, verkossa tapahtuvaksi keskusteluksi, tiedonrakenteluksi ja tiedon jakamiseksi. Sosiaalinen media on toimintatapa, jossa yksilöt ja ryhmät rakentavat yhteisiä merkityksiä yhteisöjen, sisältöjen ja verkkoteknologioiden avulla.
Teknologian helppokäyttöisyys ja blogien käyttämisestä koettu hyöty edesauttavat blogien hyödyntämistä. Blogit ovat hyödyllisiä myös siinä mielessä, että niissä voi välittää tietoa, joka ei ylittäisi valtamedian julkaisukynnystä tai saisi muuten julkisuutta. Blogia voidaan pitää myös henkilökohtaisena tietämyksenhallintajärjestelmänä, jossa luodaan itselle merkityksellistä sisältöä tägättynä ja metatekstillä varustettuna.
Koulutus- ja oppimisympäristöinä blogeissa korostuu vertaispalautteen saaminen, tietämyksen jakaminen ja jalostaminen sekä blogi oppimisen motivoijana, henkilökohtaistajana ja havainnollistajana. Blogin avulla opiskelja voi harjoitella ja kasvattaa omaa ääntään. Blogit voivat mahdollistaa myös tieteellisen keskustelun ja argumentoinnin yhdessä muiden opiskelijoiden kanssa.
Blogeilla on usein myös muita tavoitteita tiedon jakamisen lisäksi. Bloggaamisen tavoite voi olla hyväksytyksi tuleminen ja yhteisön löytäminen. Blogeilla voi olla merkitystä sosiaalisten roolien harjoittelussa ja sosiaalisten normien rikkomisessa itselle sopivalla tavalla sekä verkostoitumisessa ja uusien vuorovaikutussuhteiden luomisessa. Blogien avulla on mahdollista kertoa tarinoita ja jakaa kokemuksia, ja blogeissa voikin vuorovaikutuksen sijasta korostua yhteisöllisyyden rakentaminen. Opetuskäytössä esimerkiksi opiskelijoiden oppimispäiväkirjat voidaan tehdä blogeihin tai opettaja voi jakaa kurssitiedotteita blogin avulla.
Lähteet:
http://www.mediakasvatus.fi/tietopankki/wiki/blogi
Aaltonen-Ogbeide, Saastamoinen, Rainio & Vartiainen: Silmät auki sosiaaliseen mediaan. Eduskunnan tulevaisuusvaliokunta, 2011.
Minun Jyväskyläni
Tavoitteena tuottaa oppimateriaalia alakoulun 1.-4. luokkien ympäristötiedon lähiympäristöosioon. Blogi koostuu Jyväskylän luonnollisen ja rakennetun ympäristön esittelystä sanoin ja kuvin, ja blogia saa käyttää opetuksessa sellaisenaan tai pohjana oman oppimateriaalin suunnittelulle. Blogista löytyy myös ohjeita vastaavanlaisen ajatuksen soveltamiseen minkä tahansa paikkakunnan kouluissa. Blogi on Jyväskylän yliopiston luokanopettajakoulutuksen Viestintä- ja mediataito -kurssin projekti.
lauantai 26. marraskuuta 2011
tiistai 22. marraskuuta 2011
Taulumäen kirkko
Kirkon uudelleen rakentaminen siirtyi itsenäisyyden alkuajan levottomuuksien vuoksi vuoteen 1929. Suunnittelijana toimi Elsi Borg, josta tuli näin ensimmäinen nainen, joka oli suunnitellut suomalaisen kirkkorakennuksen. Elsi Borg sai suunnitelmiinsa vaikutteita Skånelaisista kirkoista, joihin hän tutustui Ruotsin matkallaan vuonna 1920. Taulumäen kirkkoa on pidetty yhtenä suomalaisista 1920-luvun rakennustaiteen helmistä.
Lähteet:
Jussi Jäppinen & Heli-Maija Voutilainen: Keski-Suomen kirkot (Kopijyvä Kustannus Oy 2002)
sunnuntai 20. marraskuuta 2011
Keski-Suomen luontomuseo
Vuonna 2002 avattu Keski-Suomen luontomuseo sijaitsee Harjulla Vesilinnassa. Keski-Suomen luontomuseo on osa Jyväskylän yliopiston museota ja sen päämääränä on auttaa ihmisiä löytämään, ymmärtämään sekä vaalimaan luonnon monimuotoisuutta. Museon tavoitteena on myös rohkaista liikkumaan ja virkistymään luonnossa. Museo järjestää Jyväskylän kaupungin koululais- ja päiväkotiryhmille ilmaista opastusta, ja museon sivuilta löytyy opetusmateriaalia esikouluikäisistä lukioikäisille.
Museon perusnäyttely Perintönä ympäristö kertoo luonnon monimuotoisuudesta ja ympäristönsuojelusta, ja se on suunniteltu ympäristökasvatusta silmällä pitäen. Näyttelyssä on esillä muun muassa aitoja kivilajeja, monenlaisia eläimiä ja kasveja sekä Keski-Suomen vesialueita, metsää ja suoluontoa. Näyttelyssä kerrotaan myös yleisesti esimerkiksi maapallon osista, maailman tulivuorista ja mannerlaattojen liikkeistä. Museossa järjestetään myös vaihtuvia näyttelyitä perusnäyttelyn lisäksi.
Museon esite
Kymmenen näytettä luontomuseon kokoelmista
Opetusmateriaalit
Verkkonäyttelyt
Lähteet:
https://www.jyu.fi/erillis/museo/luonto
torstai 17. marraskuuta 2011
Rautpohjan lintutorni
Näkymiä lintutornista
Rautpohjan lintutorni sijaitsee Rautpohjanlahdella Kortepohjan asuinalueen kupeessa. Rautpohjanlahti on rehevä, kapea ja pitkänomainen Tuomiojärven lahti. Lahti on myös matala ja melko umpeenkasvanut. Rautpohjanlahti on yksi kaupungin perinteisistä lintujentarkkailupaikoista, ja lintutorni valmistui elokuussa 2007.

Torni on muutaman kymmenen metrin päässä lahden rantoja kiertävästä ulkoilureitistä ja se on lehtimetsävyöhykkeen erottama. Tornille pääsee helposti lyhyttä polkua pitkin Kortepohjan koulun itäpuolella olevalta parkkipaikalta.

Rautpohjanlahti on yhdessä Eeronlahden kanssa valtakunnallisen lintuvesiensuojeluohjelman ja EU:n Natura2000 -ohjelman kohde. Rautpohjanlahti kuuluu myös luonnonsuojelukohteisiin. Rautpohjanlahdella pesii naurulokkeja, mutta huomattavasti vähemmän verrattuna Eeronlahden suureen naurulokkikoloniaan. Lokkien seurassa pesii vakituisesti pienempiä vesilintuja kuten silkkiuikku, sinisorsa ja nokikana sekä laulujoutsenia. Pienempiä lintuja, kuten luhtahuitti, satakieli, pikkutikka ja ruokokerttunen, viihtyy lahden ruovikoissa, lahopuureunustoissa ja pensastoissa. Viime vuosina harvalukuisimmat lajit ovat olleet luhtahuitti ja rytikerttunen.
Kevään ja syksyn muuttoaikoihin lahdella voi nähdä myös kaupunkiympäristölle vieraampia lajeja kuten harmaahaikaroita. Lintutornista voikin seurata ohi matkaavia muuttolintuja.
Lähteet:
http://www.jyvaskyla.fi/ymparisto/polut#Rautp
http://www.ksly.net/index.php?sivu=1635
http://www3.jkl.fi/tiedotus/lehti/index.php/2007-05/1135
torstai 10. marraskuuta 2011
Jyväsjärvi ja Kuokkalan silta
Jyväsjärvi on Jyväskylän keskustassa sijaitseva järvi. Alue on ollut kaupunkilaisten suosima virkistysalue jo 1900-luvun alussa ja on sitä edelleen. Jyväsjärveä kiertää ns. rantaraitti, joka on lenkkeilijöiden suosiossa. Rantaraitti on valmistunut vuonna 2002 ja sen varrelta löytyy eri taitelijoiden tekemiä taideteoksia.
1950- ja 1960-luvuilla Jyväsjärvi oli melko saastunut, Lutakossa ja Mattilanniemessä sijaitsevien kaatopaikkojen vuoksi. 1970-luvulla perustettiin Nenäinniemeen jätevedenpuhdistamo, jonka ansiosta Jyväsjärvi onkin saatu kohtalaiseen kuntoon. Nykyisin Jyväsjärvestä saatava kalasaalis on syömäkelpoista ja Jyväsjärven vesi uimakelpoista. Jyväsjärveä on kutistettu useaan otteeseen vuosien varrella rakennetun ympäristön tieltä. Niinpä sen koko ja muoto ovat muuttuneet useaan otteeseen.
Vuonna 1989 valmistui Jyväsjärven ylittävä Kuokkalan silta, joka yhdistää Jyväskylän keskustan ja Kuokkalan kaupunginosan. Sillan rakennuksessa on kiinnitetty huomiota myös visuaaliseen puoleen, tavoitteena oli rakentaa silta, joka on kuin "koru keskellä järveä." Silta on myös valaistu tavalla, jonka tavoitteena on, että silta voidaan havaita eri etäisyyksiltä ja eri katsomissuunnista.
Nykyisin Kuokkalan kaupunginosa on kantakaupungin jälkeen asukasluvultaan Jyväskylän toiseksi suurin. Sen rakentaminen aloitettiin 80-luvulla, vuonna 1985 siellä järjestettiin asuntomessut ja silta valmistui 1989, jolloin asukasluku lähti kunnolla kasvuun. Kuokkalan kaupunginosa sijaitsee Jyväsjärven ja Päijänteen välissä.
Lähteet:
http://www.ponvia.fi/Tietoikkunat/kuokkala.htm
http://www.valoa.com/index.php?id=5
http://www3.jkl.fi/taidemuseo/toiminta/aisticity/jyvasjarvi.htm
http://www.turisti-info.fi/kunta-info/jyv%C3%A4skyl%C3%A4n-kaupunki/
http://www.jyvaskylanseutu.fi/sivu.php/jyvaskyla/jyvaskyla_kuokkala
1950- ja 1960-luvuilla Jyväsjärvi oli melko saastunut, Lutakossa ja Mattilanniemessä sijaitsevien kaatopaikkojen vuoksi. 1970-luvulla perustettiin Nenäinniemeen jätevedenpuhdistamo, jonka ansiosta Jyväsjärvi onkin saatu kohtalaiseen kuntoon. Nykyisin Jyväsjärvestä saatava kalasaalis on syömäkelpoista ja Jyväsjärven vesi uimakelpoista. Jyväsjärveä on kutistettu useaan otteeseen vuosien varrella rakennetun ympäristön tieltä. Niinpä sen koko ja muoto ovat muuttuneet useaan otteeseen.
Vuonna 1989 valmistui Jyväsjärven ylittävä Kuokkalan silta, joka yhdistää Jyväskylän keskustan ja Kuokkalan kaupunginosan. Sillan rakennuksessa on kiinnitetty huomiota myös visuaaliseen puoleen, tavoitteena oli rakentaa silta, joka on kuin "koru keskellä järveä." Silta on myös valaistu tavalla, jonka tavoitteena on, että silta voidaan havaita eri etäisyyksiltä ja eri katsomissuunnista.
Lähteet:
http://www.ponvia.fi/Tietoikkunat/kuokkala.htm
http://www.valoa.com/index.php?id=5
http://www3.jkl.fi/taidemuseo/toiminta/aisticity/jyvasjarvi.htm
http://www.turisti-info.fi/kunta-info/jyv%C3%A4skyl%C3%A4n-kaupunki/
http://www.jyvaskylanseutu.fi/sivu.php/jyvaskyla/jyvaskyla_kuokkala
keskiviikko 9. marraskuuta 2011
Ohjeita toteuttamiseen
Tässä pienimuotoiset toimintaohjeet, jos tehtävää haluaa toteuttaa, niin että lapset itse etsivät tietoa eri rakennuksista tms. Kuvaamisen voisi mielestäni toteuttaa joko niin, että lapsille annetaan valmiit kuvat, joista he voivat valita aiheensa tai vaihtoehtoisesti aiheet, joita käyvät sitten itse kuvaamassa. Kaupungin koko ja esimerkiksi koulun sijainti vaikuttavat tähän toki olennaisesti.
1. Aiheen valinta. (Valokuvista/ valmiiksi annetuista aiheista/ vapaavalintainen aihe.)
2.. Tiedon etsiminen aiheesta. (Internet, kirjasto, joku muu lähde?)
3. Tietojen kokoaminen.
4. Aiheen esittely muille.
(+paikan/rakennuksen valokuvaaminen)
Vastatkaa ainakin seuraaviin kysymyksiin:
- Miksi valitsitte juuri tämän aiheen?
- Paikan/rakennuksen historia
- Paikan/rakennuksen tms. merkitys itselle/kotikaupungille nyt ja ennen
Työn laajuus ja "syvällisyys" riippuvat tietenkin luokka-asteesta, ohjeita voi tarvittaessa vielä yksinkertaistaa. Tavoitteena on löytää oppilaille heitä itseään kiinnostavia aiheita, esimerkiksi lähiympäristöstä, jolloin myös paikan/rakennuksen kuvaaminen itse mahdollistuu. Aiheista voisi rakentaa kokonaisuuden, joka säilytettäisiin, esimerkiksi juurikin sähköisessä muodossa.
1. Aiheen valinta. (Valokuvista/ valmiiksi annetuista aiheista/ vapaavalintainen aihe.)
2.. Tiedon etsiminen aiheesta. (Internet, kirjasto, joku muu lähde?)
3. Tietojen kokoaminen.
4. Aiheen esittely muille.
(+paikan/rakennuksen valokuvaaminen)
Vastatkaa ainakin seuraaviin kysymyksiin:
- Miksi valitsitte juuri tämän aiheen?
- Paikan/rakennuksen historia
- Paikan/rakennuksen tms. merkitys itselle/kotikaupungille nyt ja ennen
Työn laajuus ja "syvällisyys" riippuvat tietenkin luokka-asteesta, ohjeita voi tarvittaessa vielä yksinkertaistaa. Tavoitteena on löytää oppilaille heitä itseään kiinnostavia aiheita, esimerkiksi lähiympäristöstä, jolloin myös paikan/rakennuksen kuvaaminen itse mahdollistuu. Aiheista voisi rakentaa kokonaisuuden, joka säilytettäisiin, esimerkiksi juurikin sähköisessä muodossa.
tiistai 1. marraskuuta 2011
Jyväskylän kaupunginkirkko
Jyväskylän kaupunginkirkko sijaitsee aivan Jyväskylän ydinkeskustassa, kirkkopuistossa. Vuonna 1880 valmistuneen kirkon suunnittelijana toimi Ludvig Isak Lindqvist. Kirkko on rakennettu punatiilestä ja se on Keski-Suomen alueen ensimmäinen tiilikirkko. 1900-luvun alkupuolelle asti kaupungin tori sijaitsi kirkkopuistossa. Vuonna 1931 tori kuitenkin siirrettiin nykyiselle paikalleen Jyväskylän lyseon viereen ja kirkon ympärille alettiin kasvattaa puistoaluetta.
Aiemmin Jyväskylän kaupungin alueen kirkkona toimi 1775 valmistunut Jaakko Jaakonpoika Leppäsen suunnittelema puukirkko, joka sijaitsi nykyisessä Cygnauksen puistossa. Alueen ensimmäinen kirkko oli todennäköisesti 1670-luvulla Suuruspään niemelle rakennettu puukirkko.
1800-luvun alku Venäjän vallan alla (vuodesta 1809) oli kirkkorakentamisessa vilkasta aikaa. Tyypillisesti tuon ajan kirkot Keski-Suomen alueella olivat ristinmuotoon rakennettuja puukirkkoja, kaupunginkirkon ollessa valmistuessaan ensimmäinen tiilikirkko Keski-Suomen alueella.
Kirkko on pimeällä kauniisti valaistu.
Lähteet:
http://www.ksml.fi/uutiset/keski-suomi/kaupunginkirkko-tayttaa-130-vuotta/885010
http://www.finnica.fi/keski-suomi/kirkot/
Jussi Jäppinen & Heli-Maija Voutilainen: Keski-Suomen kirkot (Kopijyvä Kustannus Oy 2002)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)