Blogi on yksinkertainen sivusto, joka toimii alkuperäisessä merkityksessään virtuaalipäiväkirjana. Nykyään blogeja käytetään paljon myös yksinkertaisten verkkosivujen tekemiseen. Blogien aiheet vaihtelevat kokkauksesta opetukseen ja ajankohtaisten uutisten käsittelyyn.
Tekstin lisäksi blogissa voi julkaista kuvia, videoita ja ääntä, ja blogipäivityksiä on usein myös mahdollista kommentoida. Myös Mediakasvatusseuralla on oma Mediapuuhaa perheille -blogi.
Blogi on osa sosiaalista mediaa, joka voidaan määritellä kaikkiin yhteiskunnallisiin toimintoihin vaikuttavaksi, verkossa tapahtuvaksi keskusteluksi, tiedonrakenteluksi ja tiedon jakamiseksi. Sosiaalinen media on toimintatapa, jossa yksilöt ja ryhmät rakentavat yhteisiä merkityksiä yhteisöjen, sisältöjen ja verkkoteknologioiden avulla.
Teknologian helppokäyttöisyys ja blogien käyttämisestä koettu hyöty edesauttavat blogien hyödyntämistä. Blogit ovat hyödyllisiä myös siinä mielessä, että niissä voi välittää tietoa, joka ei ylittäisi valtamedian julkaisukynnystä tai saisi muuten julkisuutta. Blogia voidaan pitää myös henkilökohtaisena tietämyksenhallintajärjestelmänä, jossa luodaan itselle merkityksellistä sisältöä tägättynä ja metatekstillä varustettuna.
Koulutus- ja oppimisympäristöinä blogeissa korostuu vertaispalautteen saaminen, tietämyksen jakaminen ja jalostaminen sekä blogi oppimisen motivoijana, henkilökohtaistajana ja havainnollistajana. Blogin avulla opiskelja voi harjoitella ja kasvattaa omaa ääntään. Blogit voivat mahdollistaa myös tieteellisen keskustelun ja argumentoinnin yhdessä muiden opiskelijoiden kanssa.
Blogeilla on usein myös muita tavoitteita tiedon jakamisen lisäksi. Bloggaamisen tavoite voi olla hyväksytyksi tuleminen ja yhteisön löytäminen. Blogeilla voi olla merkitystä sosiaalisten roolien harjoittelussa ja sosiaalisten normien rikkomisessa itselle sopivalla tavalla sekä verkostoitumisessa ja uusien vuorovaikutussuhteiden luomisessa. Blogien avulla on mahdollista kertoa tarinoita ja jakaa kokemuksia, ja blogeissa voikin vuorovaikutuksen sijasta korostua yhteisöllisyyden rakentaminen. Opetuskäytössä esimerkiksi opiskelijoiden oppimispäiväkirjat voidaan tehdä blogeihin tai opettaja voi jakaa kurssitiedotteita blogin avulla.
Lähteet:
http://www.mediakasvatus.fi/tietopankki/wiki/blogi
Aaltonen-Ogbeide, Saastamoinen, Rainio & Vartiainen: Silmät auki sosiaaliseen mediaan. Eduskunnan tulevaisuusvaliokunta, 2011.
Tavoitteena tuottaa oppimateriaalia alakoulun 1.-4. luokkien ympäristötiedon lähiympäristöosioon. Blogi koostuu Jyväskylän luonnollisen ja rakennetun ympäristön esittelystä sanoin ja kuvin, ja blogia saa käyttää opetuksessa sellaisenaan tai pohjana oman oppimateriaalin suunnittelulle. Blogista löytyy myös ohjeita vastaavanlaisen ajatuksen soveltamiseen minkä tahansa paikkakunnan kouluissa. Blogi on Jyväskylän yliopiston luokanopettajakoulutuksen Viestintä- ja mediataito -kurssin projekti.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Hieno blogi! Ideanne toimisi hyvin jonkin tietyn asian opettamisessa. Näin oppilaat saisivat työstää itse mieleistä aihettaan, hakea tietoja ja käsitellä asiaa niin, että ymmärrys ja muistijälki voitaisiin saavuttaa kokemuksen kautta. Voisin kuvitella toteuttavani joskus jotakin tämän tyylistä luokkani kanssa. Blogin hyödyntäminen on muutenkin ollut jo joissakin kouluissa hyvin käytössä.
VastaaPoistaTosi kiva idea! Lapsille on hyödyllistä päästä tutustumaan oman paikkakuntansa erilaisiin kohteisiin, sillä monet eivät enää tunne edes oman asuinpaikkakuntansa nähtävyyksiä tai merkittäviä paikkoja. Blogin kirjoittaminen valitsemastaan kohteesta on myös hyvä idea, ja sen voi helposti integroida esimerkiksi äidinkielen opetukseen. Ympäristöön tutustuminen tarjoaa muutenkin paljon integrointimahdollisuuksia.
VastaaPoistaPidimme myös vinkistä valmiisiin museomateriaaleihin!
-Minna ja Emppu
Tämä idea on niin käyttökelpoinen! Itse jo päässäni suunnittelin tulevaisuutta varten mahdollisia sovelluksia tästä ideasta. Esimerkiksi luokan kanssahan voi pitää tällaista blogia ympäri vuoden, jossa kerrottaisiin luokan tekemistä retkistä ja teemapäivistä tai tehtäisiin blogi omasta lähiöstä; esiteltäisiin kaupat, harrastepaikat, lähiöstä löytyvät palvelut jne. Ideoita syntyy. Tähän voi helposti integroida monia eri aineita;historiaa, maantietoa ja ympäristöoppia, äidinkieltä, "ATK:ta" sekä myös liikuntaa.
VastaaPoista-Anu Sj
Pidin projektissanne siitä, että taustoititte paljon lähtökohtia (Mikä on blogi, miksi blogi kouluun, mihin koulukokonaisuuteen projektinneliittyy...) sekä eteenpäin viennin mahdollisuudesta (blogin käyttäminen sellaisenaan sekä sovellusideat kouluun ja ohjeet.) Havaintomateriaalinne oli monipuolista ja kuvanne todella hienoja! Jäin kuitenkin vielä miettimään ideanne toimivuutta koululuokassa: kuka blogia päivittäisi vai voivatko kaikki kirjautua samaan blogiin? Ehkä voisi olla tarvetta että opettaja päivittää blogiin asiat, jotka lapset ovat kirjoittaneet valmiiksi. (Näin ainakin blogi pysyisi varmasti asiallisena, eikä lapsille tulisi kiusausta laittaa asiattomuuksia, jotka huomataan vasta päivien päästä, kun ne ovat olleet kaikkien nähtävillä.) Toisaalta lapset eivät tällöin saisi kokemusta blogin käytöstä, enkä tiedä onko kaikilla luokilla tällaista kiusausta toimia näin muutenkaan. - Loppujen lopuksi, kuten itsekin sanoitte, on blogin käytön mahdollisuudet vain mielikuvituksen varassa.
VastaaPoista- Anu Sa
Kattava ja selkeä blogi. Historiakatsaukset mielenkiintoisia. Blogi-termin avaus myös mielestäni hyödyllinen, termi kuitenkin vielä suhteellisen uusi. Kuvat ja videot olivat hyvin havainnollistavia, blogi kokonaisuudessaan antaa hyviä ideoita koulutunnille.
VastaaPoistaKaikinpuolin hyvä blogi ja aihe. Erittäin toteuttamiskelpoinen eikä vaadi suuria järjestelyjä alakoulussa. Ongelmana ehkä oppilaiden motivaatio ja halukkuus tehdä kyseisenlaista työtä. En takaisi, että varsinkin nuorilla oppialailla on halua lähteä tutustumaan lähiympäristöönsä. Työssä pystyy soveltamaan montaa eri median lähdettä mikä on hyvä.
VastaaPoistaTyönne oli mmukavan konkreettinen ja tiivis pakkaus, aihe itsessään ei henkilökohtaisesti luonut innostumista, sillä se ei tarjoa minkäälaista uutta tietoa.
-PM
Kiinostava tapa lähteä tutustumaan omaan lähiympäristöön! Itse ainakin kokisin tälläisen kamera kädessä kuljeskelun mielekkäämpän tapana, kuin esim. perinteisemmän "mennään ulos ja piirretään/maalataan, mitä nähdään" -työmuodon.
VastaaPoistaBlogi "työalustana" on mielestäni oikein käyttökelpoinen alakouluun ja sitä voisi tosiaan hyödyntää monenlaisiin tarkoituksiin. Itselläni heräsi tähän ympäristöteemaan liittyen ainakin sellainen idea, että oppilaat voisivat yksin/pareittain/ryhmissä tutustua erilaisiin lähiympäristön kohteisiin, joista sitten raportoitaisiin luokan yhteiseen blogiin. Eli kaikki eivät välttämättä kuvaisi samoja paikkoja, vaan esim. koulumatkan varrelta kiinnostavia kohteita ym. Miten tämä sitten käytännössä toteuttaisi on vielä toinen juttu...
Omien kokemuksienne lisäksi oli mielenkiintoista ja hyödyllistä lukea kokoammanne katsaus blogin käytöstä mediakasvatuksen välineenä.
Anni Pii